Meiliä voi lähettää: marko.forsell [a] gmail.com. (Kuva: Marianne Pykäläinen)

torstai 18. heinäkuuta 2013

(70) Jatkofiiliksiä

Eilen ei sitten kaikki menneet kuten Tromsassa (tai ehkä justiin niinkuin siellä). Tarkoitus oli ajeleskella jälkikasvun kanssa Power Parkiin, jossa auto parkkiin, perijättäret puistoon, ja itse tien päälle ensiksi jalkaisten TV-lenkin muodossa ja sitten muutaman tunnin levon jälkeen pyörällä jäähdyttelemään.

Aamulla lähtö venyi ja venyi, ja kun vihdoin ja viimein pääsimme Alahärmään, niin siellä autojonot 12 aikaan kilometrin verran kumpaankin suuntaan. Ruuhka pääsi ihan valtakunnan radiotaajuuksille saakka. Pienen neuvonpidon jälkeen kyytiläiset totesivat, etteivät halua lähteä jonottamaan. Joten, käänsin auton ja kävimme nauttimassa alajärveläiset pizzat kautta kebabit porukalla. Kaikkiaan siis saldona päivästä oli kolmen tunnin matkailu Alajärvelle.

Olin kotona kahden maissa ja aikataulullisesti haastavasti vain noin neljä tuntia jäljellä, ennen kuin vieraat saapuisivat. Päädyinkin tekemään BRICK-harjoituksen, eli aluksi pyörää ja päälle juoksua. Nyt tulisikin olemaan tosi kova TV-lenkki, sillä päädyin sen tekemään kuitenkin kuten aluperin suunnittelinkin.

Pyöräilyä otin alle 35 kilometriä, jonka jälkeen lenkkarit jalkaan ja TV-lenkille. Pyöräilyosuus meni ihan OK. En hurjastellut ja sen kyllä huomasi keskivauhdistakin. Vähän ahdistaa, kun ei ole tullut tarpeeksi pyöräiltyä. Vauhti jäi 28 km/h.

Lenkkarien jalkaan saamisen jälkeen otin alle 3K lämppäriä. Kyllä on jalat tukossa ja kankeat pyöräilyn jälkeen. En muistanutkaan kuinka inhottava on sellaisilla pökkelöillä juosta. No, kolmen kilometrin jälkeen ensimmäinen 5K@4'10'' vauhdilla edessä. Ei tullut rentoa askelta, ei yhtään. Vauhdin sain puristettua 4'15'' pintaan ja sekin kävi työstä. Jalat eivät vain totelleet. Edessähän olisi vielä toinenkin tällainen, joten väliin 10K hölkkää 5'10'' vauhdilla.

Tuon kympin hölkän aikana jalat lähtivät aukeamaan ja juoksuun tuli mukavasti taas rentoutta. Kuorma edelliseltä ja tältä viikolta alkoi kuitenkin tosissaan tuntumaan ja erilaisia kolotuksia alkoi ympäri kroppaa tuntumaan. Kympin hölkän jälkeen toinen 5K@4'10'' meni kuitenkin kuten suunnittelin ja tavoiteaikakin piti. Tästä kyllä huomasi sen, että pyöräosuus vetää jalat niin kankeaksi, että kunhan vain saa tarpeeksi kilometrejä pyöräosuuden jälkeen alle, niin kyllä se juoksu helpottuu.

Kaikkiaan päivän mätölle kului aikaa 3,5h, pyöräiltyä tuli siis 35K ja juostua 26K. Kyllähän näillä Joroinen läpi menee, kunhan vain saa sen uintiosuuden tehtyä. Nyt pari päivää vähän kevyemmin.

4 kommenttia:

  1. Mamma mia, missä iskussa ukko on! @4:10 on sellaista kyytiä, että se on kankeilla jaloilla kova juttu 5km erissä. Lakkia päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä myöntää, että kun lähdin pyörän päältä jaloille, niin kävi mielessä, että aikamoinen treeni tuli suunniteltua. Noh, eihän se auta, pipoa tiukemmalle ja ikeniä purren eteenpäin välillä.

      Hyvä, että tein. Kyllä välillä pitää haastaa itseään tosissaan ja tämä oli sellainen lenkki. Luulen Joroisen kisan olevan nyt paljon helmpompi vetää, kun tietää mitä tulee vastaan. Siellä vielä on vain se uintiosuus, joka jännittää...

      Poista
  2. On sinulla haastava yhdistelmä, kun yrität lyhyttä triatlonia ja Spartan matkaa sovittaa samaan harjoitusohjelmaan;-) Kilpailukalenterisi on karsittunakin vielä varsin vaativa...

    PS. Sinulla on Wihan päivämäärä tuolla tulevissa kisoissa väärin. Pitää olla 19.10. eikä 26.10.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ole onnistunutkaan. Juoksun ehdoilla mennään. Jostain vain piti kaivaa motivaatiota myös tuohon tukevaan liikuntaan eli pyöräilyyn ja uintiin, tällainen PK-lenkkinä tehtävä puolimatka pistää kuitenkin vähän käymään pihalla myös pyörällä (tosin aivan liian vähän).

      Kisakalenteria tulee lukea siten, että tuo Joroinen ja Tukholma ovat vain pitkiä treenejä. Hyvin järjestettyjä kisoja, joissa hyvät eväät. Ei kykene tällaiseen tahtiin kilpailla.

      Korjaanpa tuon Wihan samoin tein.

      Poista