Tripletriathlon, Lensanh, Saksa

Triplatriathlon, eli 11,4 km uintia, 540 km pyöräilyä ja 126,6 km juoksua, yhteensä 678 km aikaan 40:57:43. Suomen ensimmäinen triplan tekijä ja luonnollisesti suomenennätyksen haltija. Nämä ovat isoja asioita minulle. Tietystikin olen varsin tyytyväinen neljänteen sijaani kisassa, vaikkakin oma 40 tunnin alitus jäi erittäin huonon pyöräilykelin ansiosta saavuttamatta. 

Huoltajaksi reissulle lupautui velipoika Pasi ja lähdimme tiistaina 25.7.17 matkaan. Laivamme lähti Turusta 21:00 tiistai-iltana. Tukholmassa olimme 6:30 paikallista aikaa. Tukholma - Malmö - Kööpenhamina - Rödbyhaven - Puttgarden - Lensanh, kaikkiaan vähän reipas 900 km ajoa keskiviikolle. Saavuimme kisapaikalle keskiviikkona noin kello 16:00, emme juurikan pysähtyneet ajonaikana kuin tankkaamaan ja samalla ostamaan kahvit ja teet.

Teetä ja kahvia jossain päin Tanskaa

Olimme sen verran hyvissä ajoin paikalla, että järjestelyt olivat vielä täydessä tohinassa. Olimme varanneet aivan reitin vieressä olevasta koulusta luokan majoitusta varten, jonne majoittauduimme. Tsekkasimme samalla radat, eli uimaradan, pyöräilyreitin ja juoksureitin.

Tänne pitäisi päästä 678 km jälkeen.

Torstaipäivä tuli haahuiltua ja viimeisteltyä varusteita. Katsoimme myös huoltopisteet pyörälle ja juoksulle. Pystytimme teltan juoksureitin varteen, mikäli oikein paha väsymys pääsisi iskemään ja olisi pakko oikaista.

Juoksun huoltopiste

Kello 11:00 meillä oli kisainfo uimahallilla ja illalla kello 18:00 pidettiin pasta-party, jossa myös meidät kilpailijat esiteltiin. Kaikkiaan kisa olivarsin kansainvälinen, mukana olikilpailijoita 15 maasta, joista kauimmaiset Brasiliasta saakka. Mukana olimyös kaksi viikkoa aikaisemmin Itävallassa pidetyn triplatriathlonin maailmanmestari Richard Jung, Saksa, joka on myös voittanut kisan kahdesti.

Pasta-party ja kisaajien esittely menossa. 

Perjantaiaamuna herätys on kello 5:30. Uimahallilla pitää olla 6:00 maissa. Lähdemme Pasin kanssa kävelemään koulumajoituksesta kohti uimahallia, jonne on noin 300 m matka. Laitamme kisapyörän T1-vaihtoalueelle. Pidän pienen hiljaisen hetken, ennen kuin lähden pukemaan märkäpukua päälle.

Tässä vaiheessa jännittää ja vetää vakavaksi. 

Startti tapahtuu kello 7:00. Tankkaussuunnitelma on yksinkertainen, vedän 1-2 palautusjuomaa matkan aikana. Toteutus toimii siten, että noin tunnin välein join desin verran, joten yksi palautusjuomapurkki menee. Krampin oireita pohkeissa alkoi tuntumaan noin 1,5h jälkeen, jolloin pyysin Pasilta magnesiumia. Auttoi sen verran, että loppuun päästiin.

Paljonko menny?

Meitä uimareita oli kuudella radalla ja meidän radallemme oli kerätty kaikista hitaimmat menijät. Sen verran sain kuitenkin lohtua, että oli keräilyerän nopein :) . Itse asiassa olin noin pakan puolessa välissä eli 16. uinnin jälkeen. Sain itselleni aivan huippuajan uintiin, eli 4:02 tuntia, noin 2,8km/h.

Ensimmäinen vaihto sujui suhteellisen verkkaisesti eli 9 minuuttia siihen meni, mutta sen aikana ehti tekemään kaiken tarpeellisen. Laitoin myös kunnon pyöräilyhousut jalkaan, sillä 540 km on kuitenkin aika pätkä vetää.

T1-vaihtoalueella täysi tohina päällä. 

Alussa pyöräillessä sykkeet kävivät kovin korkealla, mutta tunnin jälkeen ne tasaantuivat. Pyöräilyosuus on järkyttävän mielipuolisen pitkä. Tuntui, ettei se loppuisi koskaan. Väliin sattaui kaksi todella kovaa vesisadekuuroa, jolloin suuri osa kisaajista näytti pitävän sadetta muun muassa bussipysäkkien katoksien alla. Oli pakko hiljentää menoa, sillä tien pinta kävi liukkaaksi. Muutamaan otteeseen tiukimmissa käännöksissä takarengas meinasi lähteä irti ja tämä säikäytti tosissaan. Jouduin käymään lämmittelemässä autossa muutamaan otteeseen. Vain noin tunti ennen loppua minun oli vaihdettava kuivat vaatteet ylle, sillä ei meinannut enää kroppa lämmetä. Yösydäntunteihin mahtui yksi rengasrikkokin.

Missähän mennään? Sekaisin laskuissa. 

Kaikkiaan pyöräilyyn kului aikaa noin 22 tuntia. Matkan aikana söin neljä kertaa currywurstit, kerran otin vähän kebabia ja 3-4 energiapatukkaa. Aika hyvin sai tankattua ruokaa pyöräilyssä.

Currywurstia ja alkoholitonta olutta. Maistuu!!!

Huoltajana toiminut veljeni Pasi jaksoi koko kisan valvoa. Huolto pelasi esimerkillisen hyvin ja kaikki toimi kuten piti. Tässä huoltaja pitää hauskaa kamerallani :) .

Moro!

Kaikki hauska loppuu aikanaan. Noin 10:00 aikaan lauantaiaamuna sain pyöräosuuden loppuun. Nousin pyöräilyosuuden aikana viisi sijaa ollen vaihdossa 11. Meitä oli noin kuuden kilpailijan joukkio puolen tunnin sisässä. Noin 10 minuutin vaihdon aikana vaihdoimme koko vaatekerran. Putsasimme jalkapohjat alkoholilla, jotta pystyimme laittamaan teippiä pahiten rakkoontuviin kohtiin. Yllätyksekseni yli vuorokauden vedessä lilluneet jalat saatiin niin hyvin putsattua, että nämä teipit pysyivät loppuun saakka.

Ensimmäinen maratoni ja vähän toinenkin menivät reippaasti.

Laskeskelin, että 13 tunnin juoksulla saisin vielä alitettua 40h. Tämä osoittautui kuitenkin virheeksi. Sain ensimmäisen puoliskon vedettyä tavoitevauhtia ja ensimmäinen maraton meni aika tarkkaan 4:12h.

Vielä jaksaa nauraa. 

Iltapäivästä 14-17 välillä ilma oli jopa kuuma ja vaihdoin päälle lyhythihaisen paidan. Hiki virtasi ja juoksu kuitenkin maittoi.   Nousin jatkuvasti tilastossa ja varsin pian huomasin olevani kuudes. Tämä oli jo suuri yllätys itsellenikin. Iltaa kohden vauhti alkoi kuitenkin hiipumaan ja huomasin, ettei 40 tuntia tule alittumaan. Kuitenkin olin vielä petrannut pari sijaa ollen neljäs. Tällöin aloin kamppailemaan vain pitääkseni tuon saavutetun neljännen sijan.

Vielä vähän...

Edelläni ollut tanskalainen Per Johansen jäi koko ajan, mutta hänen takaansa kiri kreikkalainen Konstantinos Zemadanis, joten en pystynyt liikaa löysäämään. Eroa oli kuitenkin parhaimmillaan lähes tunti, joten aivan viimeisiä ei tarvinut yötä vasten alkaa ottamaan. Eikä se olisi helppoa ollutkaan. Viimeinen maraton oli aika tuskainen, sillä sen aikana en saanut ravintoa sisään juuri lainkaan ja viimeisen kahden tunnin aikana en saanut kunnolla edes nesteitä alas. Laskin kuitenkin, ettei tarvitsekaan.

Viimeisten kilometrien aikana oli selvää, että pystyisin pitämään neljännen sijani. Viimeinen kilometri taisikin viedä aikaa yli 20 minuuttia, sillä kisan tapana on kiertää viimeinen kierros vastasuuntaan kantaen oman maan lippua. Otimme huoltajan kanssa tästä kaiken irti ja pidimme huolen vain siitä, että 41h alittuu.

Kisan jälkeen huoltotoimet ja suihkuun. Vaurioita tuli loppujen lopuksi varsin vähän. Suihkussa ei juurikaan mikään paikka kirvellyt, joka tarkoitti sitä, ettei pahempia hinkkaantumisia tapahtunut uinnissa, pyörässä tai juoksussa. Oikeaan pikkuvarpaaseen tullut rakko oli pahin. Tämä olikin sen verran kivulias ollut noin puolet juoksusta, että se vaikutti juoksuaskeleeseen ja sai aikaiseksi oikean säären tulehtumista. Pääsin kuitenkin noin kello 2:00 sunnuntaiyönä nukkumaan ja sain nukuttua varsin hyvän yön.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli aikaa haahuilla maalialueella ja moikata kisan aikana tutuiksi tulleita kisaajia ja järjestäjiä. Puolalainen Pawel Cioch tuli kisassa 13. ja on niin positiivinen kaveri ettei toista.

Minä ja Pawel Cioch

Kilpailun johtajana toimi Saksassa tunnettu ultraurheilija Wolfgang Kulow, joka on mm. juossut Marathon de Sablesin. Hän pitää myös hallussaan Guinessin ennätystä uima-altaassa juostussa maratonissa, jonka suoritti noin vuorokaudessa.

Minä ja Wolfgang Kulow

Palkintojenjakotilaisuutta ennen sattui jälleen äärettömään suuri sään vaihtelu. Kello 15:00 aikaan sattui varsinainen rakekuuro, jolloin taivaalta tuli peukalonpään kokoisia rakeita. Tämän jälkeen paistoi aurinko ja oli mitä kaunein kesäkeli. Noin tunti ennen palkintojen jakoa alkoi erittäin puuskainen tuuli, joka kaatoi päälleni vanerisen ilmoitustaulun. Sen verran pitkän naarmun se sai aikaiseksi käteeni, että piti käydä ensiapuihmisten paikattavana ja tästä tuo kädessä näkyvä side.

Kisan neljäs. 

Ja yhteiskuva maaliin tulleista.

Minä ja muut hurjat. 

Takaspäin lähdimme ajeleskelemaan sunnuntai-iltana ja pyyhkäisimme Malmöseen saakka. Maanantaina saavuimme hyvissä ajoin Tukholmaan ja meillä oli velipojan kanssa aikaa käppäillä Tukholman turistirysissä.

Minä ja Pade Tukholman keskustassa.

Laiva saapui tiistaiaamuna 7:30 satamaan ja saavuimm Kokkolaan noin 14:00.

Kova reissu, paljon kilometrejä, mutta oli kyllä vaivan arvoinen. Ensimmäinen suomalainen triplatriathlonisti ja edelleenkin suomenennätyksen haltija.

Palautuminen on sujunut normaaliin tapaan. Tein viiden  päivän jälkeen kevyen kävelylenkin ja kuudentena päivänä kevyen kuntopiirin. Sunnuntaina kävin pyöräilemässä tunnin verran. Nyt sitten vain valmistautumaan kohti kauden päätavoitetta Spartathlonia, jonne aikaa noin kahdeksan viikkoa. Spartathlonhan juostaan syyskuun viimeisenä viikonloppuna.

Tupla-Ironman kisa, 452 km

Olihan tämä ajatuksenakin niin hullu, että piti ilmoittautua heti, kun siitä kuulin. Ja nyt kuulin paikanpäällä, että olin kolmas osallistumisensa varmistanut ja yksi ennen minua ilmoittautunut joutui perumaan osallistumisensa.

Speksit kisallehan ovat ihan rautaiset: 7,6 km uintia + 360 km pyöräilyä ja lopuksi rento tuplamaraton eli 84,4 km juoksua, tämä tekee yhteensä otsikossakin mainitut 452 km, noin Kokkolasta Helsinkiin.

Peräkylän Ponnistuksen sivuillta löytyy seuraava reittikuvaus:

• Uinti: 10 x 760 m. Tasainen ja nopea reitti.
• Pyöräily: nollakierros n 15 km + 10 x n 34,5 km. Pari jyvät kanoista ja akanoista erottavaa nyppylää.
• Juoksu: 20 x 4,2195 km, edestakainen. Suht tasainen, sorapintainen.

Kyllä tällaiselle vesijättömaan ihmiselle tuo kuvaus ei ihan osunut kohdilleen. Ensimmäistä kertaa pyörälenkkiä kiertäessä ja isointa kiekkoa takaa käyttäen kävi mielessä, että näitä mäkiä vielä talutetaan loppumatkasta. Joku savolainenhan olisi tieten sanonut reitin olevan kumpuileva ja antaa miellyttävästi vaihtelevaa ärsykettä jaloille. Kyllä reittisuunnittelija olisi varmaan tehnyt uintiinkin mäkiä, jos vain veteen pystyisi. 

Oma valmistautuminen sujui ihan OK, nilkan takia juoksut ovat olleet vähemmistössä, mutta onneksi sitä korvattiin pyöräilyllä. Tavoite kisalle oli läpäisy ja jos vain mahdollista, niin säästellä sen verran itseään, että ehtii hyvin palautua Spartathloniin. 

Vaikka kisa järjestettiin ns. Fat-Ass-meiningillä eli omat eväät matkaan, niin kyllä järjestelyt olivat ensiluokkaiset. Juomaa ja lämmintä ruokaa tarjottiin, ja huoltoapua oli huoltopisteillä saatavilla tosi hyvin. Kiitokset kaikille järjestelyihin osallistuneille, sillä te teitte tästä kisaajille huomattavasti helpomman rastin kuin mitä se olisi voinut olla. 

Kisan kulku

Uinti jännitti eniten. Aluksi peikkona mielessä oli pelkästään matka, mutta kun uintikilometrejä kertyi, niin pelko alkoi kääntymään kramppeihin päin. 

Uintirata oli kuitenkin varsin miellyttävä ja helppo uitava. 760 metrin kierrokset olivat henkisesti varsin hyviä ja jatkuvasti oltiin kuitenkin varsin lähellä rantoja. Uintikierrokset sujuivat aika tarkoin 20 minuutin vauhteja ja uintiajaksti tulikin 3:20. 

Otin vaihdon varsin rauhallisesti ja kulutin siihen ruhtinaalliset 15 minuuttia. En hätäillyt sitten yhtään. Ei näin pitkät kisat vaihtoaikaan ratkea. 

Pyöräilymatka on järjettömän pitkä. 360 kilometriä 30 asteen helteessä takasi alkumatkasta sen, että sykkeet olivat hieman koholla. Ensimmäisten lenkkien aikana ajatuksena oli vain saada sykkeitä alas. Kolmannella kierroksella tämä alkoikin onnistumaan. Täytyy myöntää, että tässä vaiheessa tiesin pääseväni tämän kisan loppuun, ellei mitään über-yllättävää satu. Esimmäinen satanen menikin aika tarkkaan neljään tuntiin. Tämä olikin tavoite, sillä halusin ensimmäisen satasen olevan tosi kevyt. 

Toisen satkun aikana vauhti pysyi samana, eikä oikeastaan olo tuntunut sen pahemmalta. Ainastaan pyörän penkki alkoi aiheuttamaan epämukavuutta. Toinenkin satanen meni aika tarkkaan neljään tuntiin. 

Kolmannen satasen aikana alkoikin tulla jo ilta sekä yö ja keli alkoi viilentymään. Pyöräily muuttui myös kevyemmäksi ja sykkeet laskivat samaa tahtia lämpötilan kanssa. Voisi jopa sanoa, että kolmas satanen oli varsin nautittavaa ajoittain. Viimeiset pari kierrosta menivätkin oikeastaann loppua odotellessa. Reitti oli jo sen verran tuttu ja päivä alkoi valjeta, ettei oikeastaan ollut huolen häivää. 

Vaihdossa kulutin jälleen ruhtinaalliset 15 minuuttia aivan rauhassa vaatteet vaihtaen ja hieman hengitystä tasaten. 

Juoksu lähti aluksi luonnollisesti vähän jäykästi käyntiin ja kesti reippaan tunnin, että alaselän jumit alkoivat häviämään. Juoksu oli kuitenkin jatkuvasti nautittavaa. Sykkeet pidin 140 pinnassa ja sillä menin, mitä vauhdiksi tuli. Ja vauhdiksi tuli ensimmäiselle maratonille 4:12 ja toiselle 4:30. Ei huonostikkaann, kun oli sen verran perusteelliset alkulämmöt alla. Juoksun aikana lämpötilat ehtivät taas kapuamaan 30 asteen tietämille, muttei se oikeastaan haitannut, vähän tieten sen takia tuo vauhti tippuikin, kun yritin kuitenkin sykkeet pitää tasaisena. Oli kyllä ihan hyvää treeniä Spartathlonia ajatellen tämä juoksu. 

Tähän vielä yhteenvetoa ajoista

• 3:20h uinti
• 0:17h Vaihto 1
• 14:43h pyörä
• 0:15h Vaihto 2
• 8:43h juoksu
• 27:18h YHTEENSÄ

Suunnosta loppui virta viimeisen maratonin aikana, mutta täältä näkee yhteenvetoa tiedoista. 

Kisa sujui koko ajan hyvin. Pientä painetta tuntui polvessa pyöräilyn puolessa välissä, mutta se poistui. Nilkka ilmoitteli itsestää juoksun alussa, muttei pahentunut vaan tuntui sekin paranevan loppua kohden. 

Palautuminen on alkanut hyvin. Ehkäpä osittain siitä syystä, että otin tämän kisan kuitenkin varsin rauhallisesti, tai niin rauhallisesti kun näitä nyt pystyy. En kuitenkaan esimerkiksi juoksussa yrittänyt yhtään liikaa, vaan etenin jatkuvasti maltilla. Varpaat jälleen kerran kärsivät kaikista eniten, mutta luulen niidenkin olevan hölkkäkunnossa viikonloppuun mennessä. 

Tähän loppuun muutama kuva omasta kännystä ja Sari Heermanin kuvia. 

Uintitreeniä

Tässä pitkin talvea on tullut treenattua uintiakin oikein valmentajan johdolla. Pakko ollut aivan terästätytyä uinnissa, jos meinaa heinäkuun lopulla tupla-Ironmanin vetää. Onneksi uinnissa on myös tuloksia tullut. Tiistaina oli uinnin testipäivä ja mukavasti uinti on vuodessa, tai vähän reilussa, parantunut.

Viime talvena teimme uintitestin, jossa uidaan 15*100m/10 sekunnin palautuksin. Keskiaikani tuolloin oli 2'03''. Tämän pitäisi suurin piirtein olla uinnin kynnysvauhti (mitä sitten tarkoittaakaan). Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että hyvissä oloissa märkäpukupäällä tuo voisi olla jotakuinkin matkavauhti.

Nyt sama testi tuotti keskiajaksi 1'51'', parannusta matkavauhdissa tapahtunut siis 12 sekuntia per 100 metriä. Huima parannus, en olisi koskaan tähän itse uskonut. Suurin syy parannukseen on mielestäni muutaman viikon takainen uinnin videointi ja tämän analysointi valmentajan kanssa. Laitan tähän linkin yhteen videoon. Tässä vapaauinti sivusta.

Valmentaja puuttui kolmeen merkittävään seikkaan. Ensinnäkin käsiveto lähtee liian edestä. Tämä aiheuttaa sen, että vedon aluksi yläkroppa nousee ja lopuksi laskee. Ei hyvä. Toiseksi takapuoli ja jalat uivat liian syvällä. Tähän sain ohjeeksi hieman painaa leukaa enemmän rintaan. Kolmanneksi, en paina tarpeeksi olkapäätä alas vedon alkaessa, jolloin kroppa on liikaa vaaka-asennossa.

Näitä kolmea seikkaa olen harjoitellut. Pään painaminen oli helppoa ja se auttoikin uintiasentoon mukavasti. Käsivetoa olen sitten harjoitellutkin runsaasti ja nyt saan sen alkamaan paremmin. Puhutaan "otteesta veteen", jota hiljalleen alan ehkä hiffaamaan. Eli vähän paremmalta tuntuu veto. Samalla kun haen vedossa parempaa otetta vedestä ja yritän painaa olkapäätä hieman alemmaksi veteen, tämä aiheuttaa sen, että veto alkaa ikään kuin myöhemmin, mutta kuitenkin ote on paremman tuntoinen. Tällä on kaiken kaikkiaan ollut se vaikutus, että veto tuntuu keveämmältä, vaikka vauhti on parantunut huomattavasti.

En tiedä saako tuosta yllä olevasta analyysistä mitään selvää, mutta uinti tuntuu nyt jo paremmalta. Asteikollani siedettävästää on siirrytty melkein OK:ksi siis.

Kyllä se uinti on vain tekniikkalaji!

Kaikkiaan tämä tietää sitä, että olen uinnissa saavuttanut sellaisen vauhdin johon olen varsin tyytyväinen. Tuosta vauhdin tiputtaminen ei minulle enää tuota oikeastaan mitään iloa. Olen saavuttanut sen, mihin olen useamman vuoden pyrkinyt eli alle 20 minuutin matkavauhdin kilometrille.

(63) Juttu Kokkola-lehdessä

Taas tuli uusi kolumni ulos Kokkola-lehdessä. Tällä kertaa Joroisten innoittamana kirjoittelin triathlonista.

Juttu löytyy täältä.

(67) Joroisten puolimatkan triathlon: 5:39:40

Joroisten puolimatka meni ennakko-odotuksia paremmin, vaikka uinti sekä vaihtoajat jättivät hampaankoloon aikas paljon. Alla yhteenvetona tulokset, jonka jälkeen tarinaa tuntemuksista ja lopuksi vähän dataa Suunnosta.

• Uinti 1,9K, 0:52'23''
• T1 (eli vaihto 1 uinti-pyörä) 9'25''
• Pyörä 90K, 2:53'06''
• T2 (eli vaihto 2 pyörä-juoksu) 5'39''
• Juoksu 21,1K 1:39'07''

Nämä tulokset ovat yhdiste omista väliajoistani sekä järjestäjän ajoista. Järjestäjä ei saanut minulle T1-aikaa eikä pyöräaikaa. Mutta koska tiedän, että oma T1 on tarkka, niin pyöräajan voi laskea aika helposti.

Valmistautuminen

Matkustin uintitreenikaverin kanssa paikan päälle hyvissä ajoin jo perjantaina. Olimme paikalla kuuntelemassa kello 16 kisainfon, jonka jälkeen ilmoittautuminen. Sitten syömään. Vähän ennen yhdeksää veimme pyörät ja juoksuvehkeet vaihtopaikoille. Nukuimme yön paikallisen Jari-Pekan liikenneaseman pihalla. Levoton yö, rekkameteli herätteli vähän väliä.

Aamulla herätys kello 6:45, jonka jälkeen Jari-Pekalle aamupalalle. Tämän jälkeen siirtyminen kisakeskukseen, josta siirryttiin bussilla Valvetusjärvelle uintiosuuden lähtöön.

Uinti ja T1

Uinti meni siis todella heikosti. Jouduin aloittamaan aallokossa rintauinnilla ja minulta kesti 20 minuuttia päästä rytmiin. Huomasin ns. takasuoralla, että nyt alkaa menemään, ja olo oli niin hyvä, että katsoin oikein kellosta ajan, jotta tiedän, minkä ajan jälkeen alkoi uinti kulkea. Tätä autuutta kesti kolme minuuttia, jonka jälkeen käännyttiin lähes vastatuuleen. Aallot löivät välillä ylitse ja jouduin uimaan varmaankin 300-400 metriä ns. pystyrintaa, jottei paniikki iskisi. Tässä vaiheessa jouduin kyllä kaivamaan kaikki henkiset voimavarani, etten keskeyttäisi. Luulen, että onneni oli se, että lähin vene oli 200 metrin päässä ja joutuisin kuitenkin uimaan ennnen kuin se tulisi nostamaan minut ylös. Niinpä jatkoin eteenpäin.

Veto kerrallaan. Muutama veto vapaauintia, pystyrintaa, että saa hengen tasottumaan ja paniikin pois, ja jälleen muutama veto vapaauintia. "Ei ole terveen ihmisen hommaa.", kävi kyllä  mielessä monta kertaa. Minkä saa ihmisen haastamaan itsensä tällä tavalla? Näin myöhemmin mietittynä tulee mieleen, että ei ne sateiset päivät, kun jää sohvalle makaamaan jätä minkäänlaista muistiraitaa. Valvetusjärven "metriset" aallot seuraavat minua pitkään.

Kun pääsin rantaan ja vilkaisin kelloa, niin se oli kuin Valvetusjärven aallon isku vasten kasvoja. 52 minuuttia! Odotin 40 tai vähän alle, mutta yli 50!!! Vaikka lähdin kisaan enemmän treenitarkoituksessa kuin aikaa hakemaan, niin tämä kyllä masensi. En pitänytkän sitten mitään kiirettä vaihdossa. Rimpuilin aikani mitä ihmeellisimmissä asennoissa märkäpukunikin kanssa. Kävin myös rauhassa vessassa ensimmäisellä V1:llä (vessakäynti 1) tyhentämässä osan nielemästäni järvestä.

Pyörä ja T2 

Pyörä lähti liikkeele Duff-miehen perässä. Joroisten kisojen vakiokalustoon kuuluu ilmeisesti kisaaja, jolla on Duff-miespuku. Tämä saa mielen aina iloiseksi. Seurailinkin Duff-miestä ensimmäiset neljä kilometriä. Tämän jälkeen hain omaa rytmiä, joka yllättävää kyllä näytti olevan reipas 30 km/h. En uskaltanut aluksi mennä ihan sitä vauhtia mitä olisi pystynyt, vaan himmailin hieman.

Matkan edetessä aloin kuitenkin 10 kilometriä kerrallaan ajamaan vajaaseen 20 minuuttiin. Noin 19'-19'30'' menivät kymppikilometrit.  Samoin huolehdin, että 20 minuutin välein nappasin urheilugeelin, jotta energiat ja mieliala pysyisivät hyvänä. Ensimmäinen 45 kilometrin kierros meni suhteellisen kivuttomasti ja henkisesti helpoin hieman myötätuulisempi pätkä sattui kierroksen loppuun.

Toisella kierroksella nielty järvi ja urkkajuoma pakottivat V2:seen. Näin taas muutama minuutti tuhraantui siihen. Nyt sitten iski myös se sisäinen kilpailija ja lähdin polkemaan hieaman kovempaa. Ajattelin, että minun on  ajettava kiinni ne ihmiset, jotka olivat edelläni juuri ennen pysähdystäni. Kahden minuutin kiinni ajaminen on kovaa hommaa, mutta huomasin kuitenkin, että keskinopeuteni pysyi yli 30 km/h pysähdyksestäni huolimatta. Tämä nosti mielialaa kummasti.

Kaikkiaan, jos oikein ystävällisesti itseään kohtaan laskee ja vähentää tuon V2:sen, niin pyörälyn keskivauhdiksi tulee 31,5 km/h, joka on vallan mainio minulle.

Toinen vaihto menikin sitten ilman sen suurempia tunarointeja, ja pääsin nopeasti juoksureitille. Tosin tässäkin vaiheessa järvi ja urkkajuoma muistuttivat, että edessä olisi V3.

Juoksu

Heti juoksun alkuun jouduinkin kaartamaan ensimmäiseen vessaan noin 1,5K kohdalla paikalliseen vanhaintalon aulaan. Otin pysähdyksen rauhallisesti ja käytin siihen aikaa 3 minuuttia.

Tämän jälkeen alkoi juoksu tosissaan. Aluksi jalat olivat tietenkin pyöräilystä kankeana ja vasen pohje oli varsin puuduksissa. Pystyin kuitenkin nostamaan vauhtini 4'45'' pintaan. Kahden kierroksen jälkeen jalat aukenivat ja pystyin vetämään kierrokset alle 4'30'' vauhtia. Jälleen, jos laskee oikein ystävällisesti ja vähentää V3:sen ajasta (3 min.), niin ajaksi puolimaratonille 1:36'09'' ja  juoksuvauhdiksi 4'34''. Tosi tyytyväinen olen kyllä tähän (ja laskutapaani).

Loppuaika 5:39'40'' kaiken kaikkiaan täytyisi tyydyyttää varsin paljon, mutta aina jää niitä muttia. Paremmalla valmistautumisella, tankkaamisella, nopeimmilla vaihdoilla jne...

Dataa Suunnosta

Keskisyke koko matkalla 146 bpm. Tuossahan ei ole uinnista sykettä, enkä tiedä miten Suunto tämän kohdan laskee taikka yhdistää keskiarvoon. Pyöräilyn keskisyke oli 134 ja korkeimmillaan käytiin varmaan 160 lyönnin nurkilla. Tätä ei voi Suunnosta tarkistaa, kun se välillä näytti piikkejä jopa 193 lyöntiä minuutissa. Nämä eivät pidä paikkaansa, vaan ovat  jonkin sortin kosketushäiriöitä. Juoksun keskisyke oli 164 ja huipussaan kävi 178. Viimeisen kympin pääsin luukuttaan tosissaan ja syke pysyi hyvin siellä 170 lyönnin yläpuolella.

Täältä voi käydä katsomassa koko harjoituksen.