Odottaminen saa aikaiseksi kummallisia tunteita. Talven ja kevään harjoittelut alkavat kohta saamaan muotonsa, kun startti Steenbergissä lähestyy. Viiden päivän päästä olen Amsterdamissa ja kahdeksan päivän päästä juostaan kisaa.
Opettavaista seurata näitä omia tuntemusia ja ajatuksia kisan lähestyessä. Kuukausi sitten murehdin harjoittelun määrää, onko liikaa vai liian vähä. Sittemmin tunteet kääntyivät pelkäämään saairastumista. Tätä kirjoittaessa kurkussa mukamas kurkistelee kuiva köhä ja nenä vuotaa. Pelkään sairastuvani kisaan mennessä. Onneksi tässä vaiheessa sairastuminen ja muutaman päivän ylimääräinen lepo ei vielä tee mitään.
Kummallista kuitenkin, kuinka nämä murheet tulevat kerta toiseensa jälkeen. Tässä sitä taas miettii, että minkä vuoksi ne ilmaantuvat. Toki päällimmäisenä mielessä on, että sitä vain jännittää kisaa ja luonnollisesti huolestunut osallistumisesta. Tosin tässähän voi olla myös alitajuista kisan välttelyä. Kyllähän jokainen ultraan osallistuva tietää, ettei se yhtösoittoista ilovirttä ole. Kuten haastattelija tiivisti puheestani:
"Pitää vain muistaa,
että kun juoksee
seuraavat 15 minuuttia,
niin olo alkaa parantua."
Jännitys alkaa myös hiipimään mieleen. Minä jännitän vatsallani ja pian viikon ajan on pallean seudussa tuntunut kuristavaa tunnetta. Aivan kuin stressi puskisi päälle. Jotakin pelkään taikka jännitän, mutten osaa laittaa sille sormeani enkä osaa sitä käsitellä.
Motot on hyviä, JOS ne auttavat kisan aikana, ja sisältävät mielellään hieman myös huumoria. Eli tuohan on kaikin puolin priima slougani. :) Itse menen tänään slouganilla: "Kiirettä pittää". Siihen voisi koittaa tarttua, jos alkaa lonkan seudulta juilimaan. :)))
VastaaPoistaTuon haastattelija poimi puheestani. Jälkikäteen aatellen ja luettuna se tuntui justiin oikealta. Noinhan sitä tulee useampia kertoja kisan aikana ajateltua. Monet puhuvat siitä "Runner's High" tilasta. Kyllähän silloin kuka tahansa juoksee ja on iloinen. Paljon mielenkiintoisempi tila on "Runner's Low". Niissä se kisatulos ratkaistaan.
PoistaVähän tieten pessimistisen kuuloinen motto, mutta sopii justiin meikäläisen luonnolle. Perusvire alla kuitenkin suuntaa positiiviseen ja ei luovuta. Tämä taitaa olla sitä Keski-Pohjanmaalaista mielenmaisemaa taikka huumoria.
Josta tuli mieleen paras Keski-Pohjanmaalaisvitsi. "Mitä tekee Keski-Pohjanmaalainen kettutyttö?", "Pitää yllä vain minkkiä."