Luonto palautti jälleen maanpinnalle. Kävin juoksemassa aamulenkin Brasilian 26 asteen lämmössä ja nöyräksi veti. Ensimmäiset kilometrit olivat vähän tunkkaisen tuntuisia, mutta kilometrit 2-5 menivät kivasti. Tämän jälkeen alkoi ahdistamaan. Kunnon hikeä ei mielestäni lämpö saanut aikaan, mutta sykkeet nousivat nopeasti ja vähän vajaan kuuden minuutin vauhdin pitäminen alkoi tuntumaan työläältä. Olin päättänyt tehdä 15K juoksun, joten pinnistelin 7,5K:hon saakka, jotta pääsee kääntymään takaisin. Takaisin tullessa täytyivät ylämäet suosiolla kävellä ja muutenkin ottaa kävelytaukoja matkaan. Ensimmäinen puolisko aikaan 47 min ja toinen puolisko aikaan 53 minuuttia. Kuusi minuuttia lisää 7,5 kilometrin matkalle ei ole kovin mairittelevaa. Tosin täytyy muistaa, että palautuminen on vielä vaiheessa ja sekin vaikuttaa. 24-h juoksun jälkeen menee muutamia viikkoja, että jaksaa kunnolla hölkätä normaalit lenkit.
Maasto ja keli olivat vesijättömaan miehelle kovinkin haastavia. Lämpö muistutti hyvin, mitä Kreikassa odottaa ja että sitä varten täytyy jatkaa harjoittelua ja kunnon nostamista. Kunnon täytyy olla timmi, jotta lämmössä pystyy hölkkäämään tarpeellista nopeutta. Lisäksi tuli muistutus siitä, että mäkiharjoittelu täytyy ottaa kuvioon mukaan. Luulen että kesän aikana tulee harjoitella matolla 5-10% kulmalla ainakin kerran viikossa. Lisäksi täytyy ottaa suurempaan osaan hölkkiä vieressä olevan Köykärinmäen juoksua. Muutama mäkiveto PK-lenkkien yhteyteen toisi varmaan lisäavitusta mäkijuoksua varten.
Ja voisiko osua yksiin oma päässä kytenyt ajatukseni vetästä reppujuosten osin soita pitkin menevä reitti, jonka yhen kaverin kanssa patikoin männä syksynä. Loppumatkassa jouvuttiin vähän jänisteleen tuolla reissulla. Eli hieman reittiä muutellen (teitä vähemmän) ja loppu myös kelkkareittiä pitkin. Eli n.80km, yötauolla autiotuvassa. Oisko ollu päiväkilsat 45+35 luokkaa. Siis osa suota pitkin! Tässä blogilinkki edelliseen, patikoimalla tehtyyn reissuun: http://nivala66.blogspot.fi/2012/10/cosjon-abc-vaellus-2012.html
VastaaPoistaSiis voisi olla kova sana juosten - tulisi sitä JUOKSUVOIMAA :) mitä Kreikassa - ja muuallakin tarviipi.