Meiliä voi lähettää: marko.forsell [a] gmail.com. (Kuva: Marianne Pykäläinen)

lauantai 25. toukokuuta 2013

(124) Kuuma ja kostea Brasilia, osa 2

Täällä onkin pystynyt yllättävän hyvin juoksentelemaan. Aikaeron vuoksi heräilen jo viiden aikoihin ja ennen aamupalaa pystyy hyvin käydä juoksemassa 1,5 - 2 tuntia. Tälle viikolle onkin kaikkiaan jo kertynyt 65 kilometriä ja huomenna vielä varmaankin pystyisi juoksemaan vaikka 20K, jos vain viitsii.

Ensimmäisen päivän helle löi luun kurkkuun, mutta heti seuraava olikin syksyisempi keli, tuulta ja aurinko pilvessä. Sitten perjantaina olikin taas lämmintä, mutta jonkin verran sitä kroppa ehti tottua muutamassa päivässä, että tuollainen 18K, soppelilla vauhdilla, oli varsin miellyttävä lenkki.

Tänään aamulla takaisin tulessa heittikin kunnon sateen. Lähes tulkoon pingispallon (ainakin melkein ;) ) kokoisia sadepisaroita tuli 15 minuuttia. Läpimärkänä saavuin hotelille. Sadehan toki oli tosi lämmintä. Kaiken näköistä lenkkikeliä sitä onkin sattunut, joka kivasti piristää mieltä.

Uintia ei ole tullut harrastettua suunnitellusti, koska paikalliset varoittelevat kovasti pohjavedosta yms. Kovasti kuulemma pitää varoa tätä avointa merta. En ole sitten viitsinyt uhmata luontoa, vaan olen tyytynyt kerran hyppimään rannalla aaltojen seassa. Kivaahan sekin on.

Puoli tuntia vedessä ja tunti aurinkotuolissa ovat saaneet olkapäät punoittamaan kovasti. Saas nähdä millaisissa vermeissä täytyy koti-Suomessa alkaa lenkkejä vetämään. Toivottavasti kuitenkin selviäisi säikähdyksellä ja etteivät nuo olkapäät liikoja kesisi.

Venyttelyä olen tehnyt useimpina päivinä ja kerran kävin kuntopiireilemässä. Luulen molempien auttaneen palautumista. Palautuminen Steenbergenin reissusta on hyvällä mallilla. Pahimmat kolotukset jaloista ovat poissa ja kunhan ensi viikolle saisi kunnon hieronnan, niin luulen, että fyysisesti alkaisi täysipainoinen harjoittelu olemaan mahdollista. Harjoitteluohjelma alkaa olemaan valmis ja juoksukilometrit viikolle on tullut asetettua. Täytyy vielä vain hioa ne loppuun kalenterin ja kisojen kanssa. Vielä kovasti arvelluttaa, että miten nuo pyöräilyt saisi toivotulla tavalla mukaan, sillä niille ei oikein tahdo jäädä aikaa. Kuitenkin, jos meinaa Joroisista kunnialla selvitä, niin pakko saada ainakin tonni pyöräilyä alle. Sekin on vielä kovin vähän.

1 kommentti:

  1. Mukavalla mallilla palautuminen siellä. Hieno homma! Mukavaa loppureissua! :) Ps. Täälläkin kuumeet tuli jo alas.

    VastaaPoista