Meiliä voi lähettää: marko.forsell [a] gmail.com. (Kuva: Marianne Pykäläinen)

lauantai 16. maaliskuuta 2013

(195) Hyvä viikko takana, kokonaisuutena

Hyvin päässyt harjoitteluun kiinni. Pari juoksematonta päivää tuli, kuten suunnittelinkin (tiistai ja perjantai). Perjantaina olin hierojalla ja hän yritti avata vähän syvemmällä olevia jumeja. Keskiviikkona kävin vähän reippaampaa vauhtia juoksemassa ja tuntui hyvältä, joten tuntui siltä kuin palautuminen lihasten puolesta alkaisi olemaan tosi hyvällä mallilla.

No perjantaina hierojalla huomasi, että kyllä syvemmällä lihakset vielä suht jumissa ovat ja tänään kun kävin vetelemässä vähän reippaampaa vauhtia, niin eihän sitä ole vielä palautunut alkuunkaan. Täytyy siis jatkaa kevyillä sykkeillä.

Kisakalenteria yrittänyt tässä miettiä ja mieli tekisi juosta siis maratonille vähän parempi aika, Kuopion 6h ja tietenkin Perniössä 100K. Perniössä toivoisi hyvää juoksua, joten nämä kaksi muuta jää auttamattomasti tämän tavoitteen jalkoihin. Olenkin kallistumassa sellaiseen ajatukseen, että toukokuun alussa 1.5. käyn juoksemassa maratonille Saarijärvellä sellaisen ajan kuin kohtuu vaivalla tulee, olkoot sitten mitä on. Kuopio jää kyllä harjoitteluksi ja testailuksi Perniötä varten. Maratoninkin joutuu varmaan vähän himmailemaan, kun ei siitä jää kuin kuusi viikkoa Perniöön, viikko palautumiseen neljä treeniä ja sitten onkin jo kisaviikko.

Tuo tämän päiväinen vauhti pani tosiaankin miettimään, että mitähän sinne kisakalenteriin oikein mahtuukaan. Sehän tässä ultrailussa on ikävänä puolena, ettei kunnon kisoja voi kovin montaa vuoteen ottaa. Kaksikin on paljon ja itse ahnehdin tässä kolmea (E24, Perniö ja Sparta). Pitäisi yrittää kuunnella omia neuvoja, mutta ei sitä itseään tosissaan ota! Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, saatika sitten paras valmentaaan itseään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti