Meiliä voi lähettää: marko.forsell [a] gmail.com. (Kuva: Marianne Pykäläinen)

perjantai 16. elokuuta 2013

(42) Lopunajan treenit

Niinpä niin, laskuri lähestyy nollaa ja sitä alkaa jo tieten välillä käymään mielessä mitäs sitten. Ennen sitä, pitää kuitenkin tämä projekti saattaa kunnialla päätökseen, oli se päätös sitä millainen tahansa. Jäljellä on tämä + kuusi viikkoa treeniä. Tämä viikko kuluu lepäillessä ja sitten toivottavasti pystyy vielä kaksi kovaa määrämättöviikkoa tekemään. Tämän jälkeen alkaa sitten neljän viikon laskettelu Spartaan.

Suunnitelma pätee, mikäli saan oikean jalan kuntoon. Yritän nyt venyttää ja hierottaa sitä kunnolla kuntoon. Kunnon mättöä en aloita ennenkuin jalka on kunnossa, joten voi olla, että jää esimerkiksi toinen alla olevista mättöviikoista tekemättä. Olo tuntuu sen verran hyvin treenatulta, etten usko yhden ylimääräisen kevyen viikon vielä vievän kuntoa mihinkään suuntaan. Kunhan vain ei tarvitse olla täysin juoksematta.

Seuraavanlaisella sabluunalla lähdetään loppua tekemään.

Viikko 33: kevyt (kuluvan viikon tekemise ja suunnitelma la/su), 25K
  • Ma: hieronta / lepo
  • Ti: Kahvakuula / venyttely
  • Ke: palauttava PK-lenkki 13,5K
  • To: jäsenkorjaus / lepo (kylmää & buranaa)
  • Pe: pyörä 20 min.; hieronta (kylmää & buranaa)
  • La: pyörä 45 min.; venyttely (kylmää & buranaa)
  • Su: PK-juoksu 13K; venyttely

Seuraavaksi olisi ohjelmassa PK-mättöä ja teen niitä siten  kuin tuntemukset polvessa antavat myöten. Voi olla, ettei aivan tällaisena toteudu, vaan että joudun tuon 1. mättöviikon ottamaan vielä keveymmin. Toivottavasti toiselle viikolle olisi polvi kuntoutunut. Kahvakuulalla keskityn keskivartaloon. Mäkijuoksuakin tekisi mieli ottaa, mutta kuunneellaan polvea.

Viikko 34: Mättö 1, 160K
  • Ma:  PK-lenkki 12K, venyttely
  • Ti: PK-lenkki 13K, hieronta
  • Ke: PK-lenkki 15K, kahvakuula
  • To: PK-lenkki 20K, venyttely
  • Pe: PK-lenkki 30K, kahvakuula
  • La: PK-lenkki 50K, venyttely
  • Su: PK-lenkki 20K, venyttely

Viikko 35: Mättö 2, 170K
  • Ma:  PK-lenkki 18K, kahvakuula
  • Ti: VK-lenkki 27K, venyttely
  • Ke:  PK-lenkki 13K, kahvakuula
  • To: PK-lenkki 20K, venyttely
  • Pe: PK-lenkki 30K, kahvakuula
  • La: Venetsialaismaraton PK-juoksua 42,2K, venyttely
  • Su: PK-juoksu 20k, venyttely

Viikko 36: Kevyt 60K
  • Ma:  lepo, venyttelyä
  • Ti: PK-juoksua 10K, kahvakuula
  • Ke:  pitkiä vetoja 15K, venyttelyä
  • To: PK-juoksua 10K, kahvakuula
  • Pe: lepo, hieronta
  • La: VK-juoksua 15K, venyttelyä
  • Su: PK-juoksua 10K, venyttelyä

Nyt on sitten mätöt takana ja otetaan vähenevällä kuormalla, mutta hieman terävemmin.

Viikko 37: Vähentelyä 1. 100K
  • Ma:  PK-juoksua 13K, kahvakuula
  • Ti: Pitkät vedot 15K, venyttelyä
  • Ke:  PK-juoksu 22K, kahvakuula
  • To: lepo, venyttelyä
  • Pe: PK-juoksu 13K, venyttelyä
  • La: VK-10K Vattaja-kymppi (15K yhteensä)
  • Su: PK-juoksu 22K, venyttelyä

Viikko 38: Vähentelyä 2. 50K
  • Ma:  lepo, venyttelyä
  • Ti: VK-lenkki 13,5K
  • Ke:  PK-juoksua 10k, venytelyä
  • To: lepo
  • Pe: PK-juoksua 10K, venyttelyä
  • La: Vetoja 5*1200m/400m  (yhteensä 15K)
  • Su: lepo, venyttelyä

Viikko 39: Spartathlon viikko 15K + Spartathlon 246K
  • Ma:  PK-juoksua 10K
  • Ti: matkustuspäivä / lepo
  • Ke:  PK-lenkki 5-7K
  • To: lepo
  • Pe: Lähtö kello 7:00 Akropolis-kukkulalta
  • La: TAVOITTEENA MAALISSA KELLO 19:00 MENNESSÄ!!!
  • Su: Lepo

3 kommenttia:

  1. Pisti silmään, että tosi vähän käyt hierojalla, vaikka treenaat tosi paljon. Mutta on varmaan taas niitä yksilö kysymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hieronta jostain kumman syystä jäi kesällä pois. Tyhmä minä! Yleensä käyn kolmen viikon välein lepoviikolla. Ehkäpä pitäisi tihentää? Luulin tuon riittävän, muttei ilmeisesti riitä.

      Kyllä tämä polvikipu nyt on typeryyttä ja laiskuutta. Eli ei ole huollettu lihaksia tarpeeksi. Jos nyt tästä jotakuinkin säikähdyksellä selviäisi (eli viikon keventelyllä) niin kyllä muutan tapani.

      Poista
    2. Tsemppiä vielä Marko tätäkin kautta! Toivotaan TODELLA, että polvi antautuu. Ja ennen kaikkea nyt sitä kuuluisaa tarkkaa korvaa. Oikeita valintoja ja ratkaisuja tuleville päiville.

      Poista