Viikko on mennyt juoksullisesti hyvin, torstaihin mennessä kahdeksan juoksupäivää putkeen ja torstaina tuli juostuakin jo 20K yhteensä, kahtena lenkkinä tosin. Perjantain lepuuttelin jalkaa, koska aamulla tuntui lihakset kovilta ja kipeiltä. Hiljalleen paranee ja kyllä siitä vielä jalka tulee. Torstain iltalenkillä alkoi olemaan juoksu mukavan tuntuista ja vauhdit ja sykkeet olivat sentään hehtaariluvulla. Toivo elää!
Ymmärrettävästikin en ole hirveästi ehtinyt paneutumaan itse kisan suunnitteluun, mutta aika pitkälti viime vuoden suunnitelmilla mennään. Ei ole kokemusta niitä paraantaak. Juomat jätän suosiolla pois kuitenkin drop bageistä. Viime vuonna olin ottanut esim. Gainomaxia mukaan. Lämmintä ja jotain maitopohjaista juomaa ei kyllä voi ihminen juoda. Eikä juomat ole normaalistikaan tuottaneet ongelmia, joten menen järjestäjien juomilla.
Pääosin ajattelin yrittää mennä geelien varassa, joten varaan viisi geeliä per kaksi tuntia. Tämähän on valtava läjäytys geelejä, mutta ne ovat toimineet hyvin. Tiedän kisan keskivaiheilla käyvän niin, ettei geelit uppoa, mutta koska tarkkaa ajoitusta ei voi laittaa, niin varaan koko ajalle tasaisesti geelejä. Täytyy ehkä vielä vähän hioa kuitenkin tätä ajatusta, sillä viisi geeliä per kaksi tuntia tekee yhteensä 90 geeliä.
Jotain patukoita ajattelin myös syöttää itselleni tasaisin väliajoin. Suffeli ja Pätkis ovat hyviä, mutta lämmön takia niitä ei kannata ottaa. Taidanpa päätyä johonkin lakritsaiseen taikka siiten marmelaadiin (todennäköisesti kumpaankin).
Varustuksia olen hionut sen verran, että tällä kertaa otan mukaan käsipidikkeen juomapullolle ja pidän vyötäröllä vain erittäin kevyen juoksuvyön, jossa on suolat, käsipyyhepaperit yms. pikkutavara. Wigglestä tilasin oikein
INNOVon "hellelippiksen", jossa on sellainen takaläppä suojaamaan niskaa auringolta.
Muuten varustus on normaali juoksuvarustus, jalassa NB 880, Sidosteen juoksusukat Prismasta, Asicsin juoksuhousut ja tekninen juoksupaita mallia "Stockhlom Maraton -08, harjoittelu". Taitaa tällä hetkellä olla ainoa valkoinen juoksupaita minulla.
Tämän hetkinen suunnitelma, jotakuinkin siis seuraava:
- Lähdössä mukana juoksuvyö, jossa suolat, käsipyyhkeitä, geelejä, aurinkorasva ja valkovaseliinia. Kädessä juomapuollo pidikkeineen.
- 5 geeliä ja karkkia kahden tunnin välein alkaen tunnista 3 jatkuen tuntiin 33. Laitan drop bagit suurin piirtein check pointtien sulkeutumisaikojen mukaan. Tämä tekee yhteensä 16 drop bagia. Tosin ovat pieniä ja ajattelin mennä pääosin minigrip-pusseilla. Säännöllisesti näihin myös käsipyyhkkeitä, että saa pahimmat moskat käsistä ja kasvoista pyyhittyä.
- 100K kohdille otsavalo, taskulamppu ja jotkut vilkkuvat klipsit, että autot huomaa.
- Check Point n:o 47 kohdassa 159,5K on Mountain Base, josta lähdetään nousemaan Sangas-vuorelle. Tänne varaan tuulitakin, jottei aivan liian kylmä tule. Voisi varata tieten puhtaan ja kuivan paidankin.
- Vuoren jälkeen, kun alkaa olemaan tarpeeksi valoisaa, niin voisi lampun tieten kääräistä takkiin ja jättää jonnekin Check Pointille takaisin tuotavaksi. Täytyy johonkin kohden varata tarpeeksi iso pussukka sitä varten. Ei taida ihan minigrippiin takki ja lamppu mahtua.
Ei tässä enää oikein voi mitään tehdä. Kuntoutuminen on mitä on, ja kunto on mitä on. Mieli taitaa olla ihan riekaleina, koska ei ole tienyt varmasti pääseekö juoksemaan vai ei. Onko se sitten levännyt kisaa varten, en tiedä. Kaikesta huolimatta odotan reissua ja reissulta valtavasti. Mukava nähdä pitkästä aikaa vanhat ystävät: Petri, Sakari, Tuula, Jaana, Tarja ja Ari. Mielenkiinnolla odotan lähempää tuttavuutta Juhan ja Yukion kanssa. Meitä suomalaisia osallistuu tällä kertaa yhteensä yhdeksän kappaletta.
Tulevat harjoitukset ovat seuraavanlaiset:
- La: kevyt PK-10K, väliin 3*500m reipasta
- Su: kevyt PK-10K
- Ma: Kevyt PK-6K
- Ti: Lepo, matkustuspäivä Hesaan
- Ke: Kevyt PK-5K (Kreikassa ja lämpöön totuttelua), matkustus Kreikkaan ollaan perillä joskus iltapäivästä.
- To: Lepo tai kevyt PK-5K (Kreikassa ja lämpöön totuttelua)
- Pe: Lähtö kello 7:00 Akropolis-kukkulalata
Laskeskelin, että ennen Kreikkaa saan hölkättyä tällä "tervehtyneellä" jalalla noin 120K kahdessa viikossa, joten ei siitä hirveästi voi kehuja repiä. Toivottavasti kuitenkin iskutus ja kuntoutus riittävät, hilkulla on. Laskesekelin, että jos saisin juoksuvauhdit PK-sykkeillä 5'30'' pintaan sekä 30K lenkin, niin voisi olla 50/50 mahdollisuudet päästä läpi. Aivan tuohon vauhtiin en pääse ja en kyllä pysty tuota pitkää lenkkiäkään tekemään, joten taitaa tänäkin vuonna läpipääsy Spartathlonista olla tosi kapean narun riekaleen varassa. Jalkakin on täysi arvoitus, mitä sille tapahtuu muutaman kymmenen kilometrin hölkän jälkeen. Mutta, mutta, toivo elää kaikesta huolimatta!