Silloin tällöin ajatus kääntyy miettimään vastausta kysymykseen: "Miksi juoksen ultria?" Eräs ystäväni varoitti hakemasta vastausta, sillä ajatteli minun lopettavan sinä päivänä ultrailun, kun löydän vastauksen. Siitäkin huolimatta, en ole pystynyt siirtämään kysymystä sivuun. Usko vastauksen olevan niin moniuloitteinen ja vaikea, etten pääse siitä koskaa selvyyteen.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun todellakin kirjoitan jotain aatoksistani koskien tätä kysymystä. Syy kirjoittamattomuuteen ei ole siinä, ettenkö olisi sitä miettinyt tarpeeksi, vaan siinä, etten ole vain tuntunut pääsevan asiasta minkäänlaiseen selvyyteen. Nyt asia on toisin!
Luin tuossa Merleau-Pontylta (M-P) juuri suomennettuja filosofisia tekstejä ja sieltä syntyi ajatuksen raakile, joka kenties pitkässä juoksussa (heh-heh, pun intended) saattaa jalostua paremmaksi. Paras tapa viedä ajatuksia eteenpäin on kirjata niistä jokin piste paperille, josta sitten voi työstää eteenpäin.
M-P on fenomenologinen filosofi ja ei usko mielen ja ruumiin olevan erillään toisistaan, vaan näkee ne ykseytenä. Tämä ajatus on mielestäni tullut varsin selkeästi ja hyvin esiin myös Gilbert Rylen kirjassa "The Concept of Mind".
M-P:n ajatuksesta havainnon ensisijaisuudesta sai minut miettimään kokemuksen ensisijaisuutta. Sillä sitä ultrajuoksu tarjoaa, täydellisen tien sisäänpäin kääntymiseen ja oman ykseyden kokonaisvaltaiseen kokemiseen. Olen itse koulutettu tutkija ja varmaan tästä syystä lähtökohtaisesti uskon vahvasti ajattelun ja päättelyn voimaan. Järkeistäminen ja selittäminen kuuluu voimakkaasti arkeeni. Ultrajuoksu tarjoaa täysin toisenlaisen lähestymistavan kokea ykseys. Juostuani 100 kilometriä tai enemmän ajattelu ja järkeistäminen siirtyvät täysin sivuun ja tilalle tulee ykseyden kokeminen omassa ruumissa/mielessä varsin kokonaisvaltaisesti.
On täysin erilaista pohtia omia asenteita, ja esimerkiksi eettisiä kantoja maailman tilaan, kuin kokea omassa itsessään täysin valtaansa ottava väsymys, lannistuminen ja ajatus luovuttamisesta. Ehkä me olemme täällä oppimassa itseämme/ykseyttämme ja silloin tällainen täysin sisäänpäin kääntynyt ajatus, joka vie kaiken kapasiteetin, vie sinut lähemmäksi tätä oman ykseyden kokemista.
Olen joka kerta ajatellut lähteissäni ultraamaan, että lähden taas oppimaan jotain itsestäni. Joka kerta tämä on toteutunut. Muutaman kerran onnistuneen juoksun merkeissä, muutaman kerran keskeytyksen ja epäonnistumisen merkeissä. Luulen alitajuntani jo alusta lähtien oivaltaneen tämän lajin syvimmän olemuksen, joka on juuri tuo sisäänpäin kääntynyt ykseyden haivaitseminen/kokeminen.
Tämä oli siis ajatus, joka syntyi Joensuun 12H jälkimainingeissa, kun lueskelin Merleau-Pontyn esseitä kirjasta "Maurice Merleyau-Ponty: Filosofisia kirjoituksia" ja varsinkin esseetä "Havainnon ensisijaisuus ja sen filosofiset seuraukset".
Seuraava askel on kääntää tämä erittäin itsekäs näkemys jollakin tapaa koskemaan sitä, miten koemme/näemme maailman, mutta vielä en ole siellä saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti