Jo kolmatta vuotta peräkkäin tilaan geelini Englannista saakka, Wiggle.co.uk -niimisestä verkkokaupasta. Taisi olla juurikin kesä 2012, kun söinitseni irti tällaisista "tiiveistä" paketeista, eli noista noin 30g energiageeleistä, joita otetaan veden kera. Niitä kun vuorokauden kiskoo niin ei tee geeliä mieli vähään aikaan. Ensimmäinen täysi teräsmieskisa sai myös minut irti pitkäksi aikaa geeleistä.
Onneksi löysin kuitenkin tällaisen isotonisen geelin, eli sellaisen, jossa on vesi valmiina. Sen voi siis napata nassuun sellaisenaa. Hyvä puoli tässä on omille makunystyröille sellainen, että niitä pystyy paremmin saamaan alas. Löysin nettiä selailemalla juurikkin Wigglestä SIS (Science in Sports) -nimisen geelin.
Eihän tuota SIS'kään loputtomiin voi vetää, mutta kun sekaan välillä ottaa muuta ravintoa, niin aika hyvin sitä kuitenkin pystyy vetämään. Makurepertuaarista alkaa kaikki jo olemaan käytynä läpi, eikä niistä enää mikään nyt 'hyvää' sinänsä ole, muttei mikään nyt oikein erityisesti onneksi tökikkään.
Torinoa varten alustava suunnitelmani energiatankkauksen osalta on seuraava; vuorotunnein vedän geeliä ja urheilujuomaa. Löysin ruotsalaisten tekemän Vitargo-merkisen urkkajuoman, joka tuntuu myös uppoavan hyvin alas. Vitargoa pystyy vetämään sen verran vahvana (noin 10%) liuoksena, että siitä saa lähes riittävät energiat tunnissa.
Viimeksi 2014 Spartassa menin pääsääntöisesti näillä energioilla, mutta jostain kumman syystä alussa tuli sellainen aivopieru, että vedin niitä samaa aikaa. Tämä saattaakin olla se yksi selittävä tekijä, että ensimmäiset 100K:ta tuntuivat ikäviltä. Vedin aivan LIIKAA energiaa sisään. Ja sitten kun ymmärsin tämän, niin meni hetki toipuessa.
7,2 kg juoksijan pikaruokaa. (Tuo Hihg5 -geelipaketti tuli kaverille.) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti