Spartathlon 2017

34:34:33 ja kolmas kerta mitali kaulaan. Kovaa aikaa lähdin tavoittelemaan ennätysviileässä kelissä, mutta juoksun jumalat olivat toista mieltä. Alun hyvä tempo vaihtui pitkäksi marssiksi Spartan valtatiellä. Onneksi vahva alku sekä luja peruskunto auttoivat saavuttamaan maalin.

Kisan ensimmäinen kolmannes

Alku sujui todella mallikkaasti. Maraton kulki aikaan 4:19h ja Hellas Caniin saavuin 8:17h. Tämän pätkän nousut ja laskut sujuivat mukavasti eikä juurikaan suuria ongelmia ollut missään vaiheessa. Itse asiassa ylämäet tuntuivat mukavan kevyiltä verrattuna neljään aiempaan kertaan. Ainoa ikävä puoli oli lapojen jumittuminen sekä tämän johdosta alkanut oikean puolen pistäminen jossain kilometrin 70 kohdalla.

Hellas Canissa kävin nopeasti muutaman minuutin hierontapöydällä, jossa lapojen väliä vähän venytettiin ja saatiin siellä oleva fasettilukko laukeamaan. Oli hyvä jatkaa juoksua.

Korintin kanava. Vielä naurattaa ja on vahva olo. 

Lähdin erittäin hyvävoimaisena kohti toista kolmannesta.

Toinen kolmannes

Kilometrin 70 kohdalla alkanut oikean puolen pistäminen jatkui aina kilometrille 100 saakka, jolloin se siirtyi vasemmalle puolelle. Tätä jatkui seuraavat 10 km. Täytyi olla iloinen siitä, että jotain muutosta tapahtui. Ehkäpä tämä tästä...

Muuten matka kulki hyvin. Hellas Canin jälkeen maasto jatkuu jotakuinkin samana tuonne 100 km kohdalle, jonka jälkeen aloitetaan nousu Nemeaan (124 km) ja siitä edelleen jatketaan ylöspäin Malandrenin kylään. Sain otsalampun noin kello 18 (11h lähdön jälkeen) ja vaihdoin pitkähihaisen paidan juurikin Malandrenissa (140 km).

Malandrenista alkaa pitkä lasku, jonka jälkeen aloitetaankin nousu Sagas-vuorelle. Juoksu kulki hyvin, mutta ravinnon uppoamisen kanssa alkoi olemaan hankaluuksia; ei kuitenkaan hälyttäviä. Vuorelle nousu sujui hyvin ja itse asiassa vielä ennen Mountain Basea (159,5 km) olo tuntui vahvalta.

Vuorelle nousun alkuvaiheissa ei vielä ollut huolta. 

Kuitenkin Mountain Baselle nousu ja siitä sitten vielä vuoren huipulle tuntui syövän voimia.

Vuoren huipulla tuuli törkeen kymästi ja vettä tuli vaakaan. Horkka iski. 

Lisäksi vuoren huipua lähestyessä tuuli yltyi huomattavasti ja vesi alkoi tulemaan vaakaan. Omasta tyhmyydestä sai maksaa hintaa. Olin jättänyt sadetakkini huoltajille vaikka mukaan tyrkyttivät. Lisäksi olin jättänyt pitkät juoksuhousut vaihtopaikalle, sillä ajattelin pärjääväni ilman.

Vuoren päällä iski hetkellinen pelko, että ehkä tämä homma keskeytyy kylmyyteen!

Ei auttanut kuin hörpätä kuppi kuumaa teetä ja lähteä alaspäin. Minulla oli niin kylmä, että oli pakko hölkätä alaspäin, jotta saisi lämpöjä ylös. Olen erittäin huono juoksemaan sellaista kivistä tietä, mikä vuoren laskussa on, mutta riskillä menin sellaista vauhtia kuin uskalsin. Onneksi muutama sata metriä vertikaalia alasmenoa (eli juoksumatkana tuollainen 1-1,5K) ja tuuli alkoi laantumaan ja aloin saamaan lämpöjä ylös. Helpotus oli suuri, kun tajusin, etten palellukaan tähän paikkaan.

Viimeinen kolmannes

Juoksutakki kuivui tunnin sisällä ja lämpö nousi hiljalleen. Jotenkin kuitenkin hermostuksissani missasin drop bagin, jossa oli juoksukäsineet, joten jouduin juoksemaan vuoren huipulta (noin kello 04:00) aina tuonne kello 08:00 saakka siannahkakinttaat kädessä.

Olin suunnitellut juoksevani vuoren jälkeen reippaasti ja kerääväni eroa raatobussiin kunnolla, mutta toiveeksi jäi. Lopullinen nousu vuorelle, kylmettyminen ja energioiden uppoamattomuus saivat juoksun varsin vaivanloiseksi. Kilometrit 165 -- 200 jouduin juoksemaan siten, että hölkkäsin 100-200m ja kävelin 10-50m. Ei tullut hyvää raatobussiin kovinkaan mallikkaasti!

Spartan valtatie alussa. Matkaa noin 50K maaliin ja aikaa 10h. 

Seuraava päivä valkeni hiljalleen, mutta pilvisen kelin takia lämmöt eivät nousseet merkittäviksi. Spartan valtatielle pääsyn (noin 200 km) jälkeen homma meni täysin kävelyksi. Ilman muuta Spartan valtatien alkuun sattuu pitkä nousu, joka pitääkin kävellä, mutta en saanut enää juoksua kunnolla kulkemaan tämän jälkeen. Vatsa alkoi olemaan siinä kunnossa, ettei oikein mitään voinut syödä, tai jos söi niin juosta ei voinut, koska alkoi pistämään molemmin puolin. Sitten kun vatsalaukku tyhjeni, niin alkoi oksettamaan. Ei ollut kivaa!

Törmäsin noin 40 km ennen loppua ruotsin Andreas Falkiin, jolla myöskin oli suurehkoja ongelmia. Päätimme kannustaa toisemme maaliin ja niin menimmekin yhtä matkaa loput 40 kilometriä. Yritimme välillä juostakin, mutta siitä ei tullut mitään. Muutaman sadan metrin juoksun jälkeen kummankin olo oli sellainen, että tarvittiin pitkä pätkä kävelyä. Loppua kohden jalat olivat aika jumissa kaikesta siitä kävelystä.

Vauhtimme oli kuitenkin sellainen, ettei missään vaiheessa läpipääsy vaarantunut. Päivästä vain tuli hemmetin pitkä, koska kävellen matka edistyy vain niin paljon hitaammin.

Andreas Falk & minä. 

Loppujen lopuksi ajassa 34:34:33 pääsimme Andreaksen kanssa koskettamaan Leonidaksen patsasta. Viides kerta Spartathlonissa ja kolmas läpäisy. Tärkein tuli täytettyä.

Fyysisesti lihakset ja kroppa eivät joutuneet tällä kertaa lujille. Palautuminen on tosi hyvässä vauhdissa. Pystyin kävelemään hyvin jo sunnuntaina ja nyt keskiviikkona tätä kirjoitellessa lihaksistossa ei tunnu kipua ja kävely on täysin normaalia. Aloitin troppaamisen normaaliin tapaan heti kisan jälkeen. Beroccaa, D-vitamiinia, hivenaineita ja vitskuja (Bion3 Defence), magnesiumia ja kalanmaksaöljyä. Flunssaa vastaan otetaan ColdZymeä.

Nyt pidetää kuukausi juoksutaukoa. Harjoitteluakin tehdään vain, jos huvittaa. Nyt tarvitaan pitkä tauko kaikista kesän kovista kisoista.