”Eihän tuommoisiin kisoihin enää varmistelemaan lähdetä. Siellä otetaan kaikki ulos.” – Kommenttini haastattelussa Radio Yleen ennen kisaa.
231 kilometriä ja 239 metriä. Tämän verran sitä ehti meikäläinen juosta 24 tunnissa. Tämä tekee keskivauhdiksi 9,63 km/h, joka hölkkävauhdiksi käännettynä tekee 6’14’’/km. Sijoitus oli huima, 32. MM-kisojen miesten sarjassa ja EM 23. miehissä. Melkoisena villinä hevosena kisaan päästiin lähtemään, mutta luulen joukkueen johtajan, joka toimi myös kisahuoltajanani (kiitos Hannu!), olleen lopultakin tyytyväinen valintaan.
Olipahan kisa. Koska tämän merkitys kiilaa elämän kokemuksissani aika korkealle, niin siitä kertyikin aikalailla kirjoitusta. Pyydän etukäteen anteeksi pitkääkin pidempää kisaraporttia. Tässä kisaraportissa kuvaan ensin valmistautumista, sitten itse kisaa ja lopuksi palatumista Steenbergenin 24h MM-kisoista. Palautumista en tosin kuvaa kuin muutamalta päivältä.
Heti tähän alkuun kiitokseni hienolle huoltoporukalle. Kisaajat saavat keskittyä rauhassa kisaan silloin, kun huolto valmistelee huoltopistettä. Kisaajat saavat rauhassa lyödä levyksi kisan jälkeen, kun huoltoporukka alkaa purkaa huoltopistettä. Tässä välissä täytyy herpaantumatta tehdä 24h töitä ja kisaajien ”kiitokset” välillä painokelvottomia. Erityisesti iso ja lämmin ajatus Hannulle, joka toimi minun nimettynä huoltajana, sekä Jaanalle, joka välillä Hannua tuurasi. Hietsun toimet huoltopisteessä jaksoivat piristää myöskin mieltä.
Kuva 1. Minä ja Yiannis Kouros
Piti tämä kuva laittaa tähän alkuun heti. Tapasin Kouroksen urheilijoiden pasta-partyssa.
Kisakylään matkaaminen
Istun koneessa Kruunupyyn kentällä valmiina siirtymään Tukholman kautta Amsterdamiin, ja mietin tulevaa koitosta. Ruumassa lähes 20 kiloa ”sokeria” odottaa pääsyä kisapöydän kautta verenkiertoon ja muuttumista taivalletuiksi kilometreiksi. Olen laskeskellut kisan kulutukseksi noin 10000 kcal, josta rasvaa on noin 4000 kcal ja loput 6000 tuleekin sitten syötyä. Mieleen palaa ajatus siitä, että jokin muuttolintu, jonkun tyypin hanhi muistaakseni, tarvitsee muutaman tuhannen kilometrin muuttomatkaansa varten 3000 kcal. On hirveää tuhlausta liikkua jaloin!
Alan tosissani kyllästymään jännitysvatsaani. Olen jo viikon verran kärsinyt kuristavasta tunteesta pallean seudulla, eikä se ota vähentyäkseen. Jännitys tulevaa kisaa varten käy kovana. Ajattelin sen aluksi liittyvä työkiireisiin ja keskeneräisiin tehtäviin, mutta näin ei ollut. Vietin koko viime viikon ja kisaviikon alun saattaen loppuun keskeneräisiä töitä vain huomatakseni, ettei se poistanut palleamöykkyä. Siellä se on ja pysyy. Onkohan tämä niitä asioita, jotka on vain hyväksyttävä osaksi jokaista suurempaa kisaa? Onko tämä minun tapani valmistautua suoritukseen? Näinköhän saan itsestäni parhaan ulos?
Huolto- ja juoksusuunnitelmat valmistuivat hyvissä ajoin. Itse asiassa juoksusuunnitelma valmistui pari viikkoa ennen ja sen viimeistely jäi vain viimeiselle viikonlopulle. Olen laatinut A, B ja C suunnitelmat, sekä aina läsnä oleva suunnitelma D = Death March. Death March suunnitelma kuuluu oman psykologian tuntemiseen ja se kertoo minulle, ettei kisaa keskeytetä. Ei mitään väliä, miten kisa menee, mutta viimeinen vaihtoehto on aina kävellä maaliin, ja tämä tarkoittaa, että liikkeessä ollaan 24 tuntia; eikä muttia.
Vähimmäistavoitteeni on siis juosta tuo 210 kilometriä. C-suunnitelma tähtää tähän ja siinä suunniteltu kilometrimäärä on tätä luokkaa. B-suunnitelma tähtää 220 km ylitykseen, mutta A-suunnitelmaa lähdetään toteuttamaan ja siinä tavoite on 227,5 km. Suunnitelma A:lla tulos oikeuttaa kaikkien aikojen Suomen tilastossa 10 sakkiin pääsyä, eikä mielestäni tällaiseen kisaan oikein muuta tavoitetta voi kisaaja asettaa. Sitä kohti siis lähdetään. Suunnitelma B hidastaa vauhteja vähän nopeammin ja suunnitelma C hidastaa vauhteja vielä nopeampaa ja pidentää kävelytaukoja.
Huoltosuunnitelma ei kovinkaan kummoinen ole. Siinä tiivistyy hyväksi havaitut toimenpiteet. Suurin varautuminen psykologisesti siinä on ”erikoishuollot” parittomin tunnein. Parittomina tunteina otan nuudeleita, kahvia tai buranaa. Näin varaudun siihen, että usein ”runner’s low” sattuu minulle parittomille tunneille.
Runner’s Low, eli juoksijan matalapaine, on mielenkiintoinen ilmiö. Moni ei arvaa, kuinka lähellä keskeyttäminen itselläni oli Espoossa helmikuussa. 5-6 tunnin kohdalla kävin aika tarkoin läpi sitä, että miksi minä juoksen ultria. Mikä helskutin järki tässä hommassa on? Luulen käyneeni aika lähellä ultraurani lopettamista. En kyllä muista vastausta kysymykseeni saaneeni, mutta ehkä vaihtoehto D toimi tässä yhtenä perälautana sekä toisaalta ajatus, että ”vartin päästä helpottaa”. Tämä 5-8 tunnin kohta on itselleni se henkisesti vaikein kohta näköjään 24h juoksussa. Silloin sitä alkaa väsymys jo hiipimään koneeseen ja kuitenkin taivallettavaa on vielä jäljellä suurin osa; vain vähän alkua on vihellelty.
Runner’s Low tulee kisan aikana useaan otteeseen ja useassa muodossa. Monestikin tämä vihjaa vain siihen, että alkaa hiilihydraatit loppumaan koneesta ja niitä pitäisi saada lisää. Joskus elimistö saattaa käyttää tätä ilmiötä ilmoittaakseen, ettei ole mukavaa. Kuitenkin sen läpi tulee juosta ja se helpottaa. Joka kerta yllättyy positiivisesti siitä, että aina tulee se parempi hetki. Jostain kumman syystä, kun juoksee uupumuksen läpi, niin toisella puolella pilkottaa se helpompi pätkä.
Nyt tosin tavoitteet on asetettu niin korkealle, että hirvittää. Tähän saakka olen ollut todella varma, että nappijuoksulla tavoite tulee saavutettua, mutta nyt rima on niin korkealla, etten ole lainkaan yhtä varma. Tuo Plan C, 210 kilometriä tuntuu varmalta ja jopa helpohkolta, mutta 227,5 km, ehkei koskaan.
Pohjanlahti häämöttää alapuolella ja kone aloittelee laskeutumisvalmistelut Tukholmaan. Jatketaan päiväkirjan kautta kisaraportin kirjoittamista myöhemmin.
Valmistautumista Steenbergenissä
Itse saavuin Bergen op Zoomiin torstaina. Bergen op Zoom toimi kisakylänä ja sieltä oli matkaa kisapaikalle 14 km. Samassa hotelissa olivat ainakin Norjalaiset, Itävaltalaiset, Austraalialaiset ja Uusi Seelantilaiset. Muu kisajoukkue valui hiljalleen paikoilleen ja osa oli odottamassa kun saavuin kisahotellille. Aika kului muihin lähemmin tutustuessa ja kuulumisia vaihdellessa. Iloni oli suuri, kun huonekaveriksi sattui kreikan hölkkäkaveri ensimmäiseksi yöksi. Tuttu tiivis tunnelma Hotelli Lontoosta palasi mieleen, kun kolmanneksi kaveriksi huoneeseen sattui Ahvenanmaan toinen ultrajuoksija (heh-heh tässä vähän sisäpiirihuumoria).
Perjantai oli sitten kamojen kasaan laittamista ja kävimme tutustumassa kisarataan, joka oli todella tasainen. Vesijättömaan Ultramatkaajalle sattui jälleen samanlaiset maastot kuin harjoitellessa. Espoon sisäratahan on yhtä tasainen kuin tavalliset lenkkipolkuni. Muutama tiukka mutka mahtui reitille ja osa oli betonipäällysteistä, joka on kovaa juosta, ainakin minulle.
Yksi iso huolenaiheeni kisan aikana ovat rakot jalkapohjissa päkiän alla sekä kantapäiden ulkosyrjällä. Tätä varten olen harjoitellut teippaamista päkiöitä ja kantapäitä kinesioteipillä. 24h kisaa varten laitoin vielä pidon lisäämiseksi Muellerin Stickum spraytä. Ilokseni voin todeta, ettei päkiöihin tullut ollenkaan rakkoja, ja kantapäissäkin varsin pienet. Eli juoksua haittaavia rakkoja ei tullut. Toki varpaissa on siellä täällä ja joka puolella.
Itse olin kisa-aamuna niin hermostunut, että ensimmäisen kerran yritin laittaa lenkkareita jalkaan boxerit jalassa. Pää oli turkasen täynnä jännitystä eikä ajatus kulkenut mihinkään. Kauhealla kiireillä viimeistelin huoltoporukan kyytiin eväät ja vaihtovaatteet. Me kisailijat seurasimme järjestäjän yhteiskuljetuksella tuntia myöhemmin. Meillä oli noin kaksi tuntia aikaa saada viimeiset asiat kuntoon ennen lähtöä. Ei siinä kyllä oikein muuta tarvinnut tehdä kuin vetää kisavermeet päälle ja pysytellä lämpimänä ennen starttia.
Kisan kulku kolmanneksittain
Startissa seisoskeli lähes 400 juoksijaa. Kisapäivillehän ei kummoista keliä luvattu, ja tällaiselle vilukissalle aiheutti kylmiä väreitä katsoa, kun osa kilpailijoista lähti hihattomalla paidalla ja shortseilla juoksemaan. Lämpöasteita startissa oli noin 12 ja kylmää tuulta noin 8m/sek. Itse aloitin kisan seuran juoksutakki päällä ja alla vielä hihaton joukkuepaita sekä sen alla vielä pitkähihainen juoksupaita. Lisäksi jalassani olivat lyhyet trikoot sekä seuran juoksuhousut sekä käsissä käsineet. Halusin kunnon lämmön päälle ennen kuin alan vähentämään. Muutaman kierroksen jälkeen jätin vaihtoon seuran juoksupuvun, siis takin ja housut, kun rytmi oli löytynyt ja sopiva juoksulämpö päällä.
Laukauksen jälkeen lähdettiin liikkeelle. Samalla haihtui myös hermoilu; säätäminen loppui ja suoritus alkoi. Tunnettahan ei pysty oikein kuvailemaan muuten kuin sanalla huikea, ympäriltä löytyy kuitenkin maailman parhaat ultrajuoksijat. Ensimmäiset muutamat kierrokset olivat vähän tiiviimpää juoksemista, mutta aika nopeasti 400 juoksijaa levisivät 2314 metriä pitkälle radalle.
Olin valmistautunut neljällä juoksuvauhtisuunnitelmalla kisaan. Jokainen oli laadittu kierrosaikataulun mukaan. Kävelyä per tunti A- ja B-suunnitelma sisälsivät 10 min/tunti, C-suunnitelmassa kävelyä tuli varsin nopeasti 12 minuuttia per tunti. Lisäksi vauhdit tippuivat nopeammin varasuunnitelmissa.
- Suunnitelma A, 227 km / 98 kierrosta oli seuraava:
- 0-8h: 14’05’’/kierros. 34 kierrosta. Juoksuvauhti 5’40’’/km, kävelyvauhti 9’40’’, 50min juoksua 10 min kävelyä. Toteutin tämän niin, että huoltopöydän jälkeen kävelin kaksi minuuttia ja sitten juoksin loput 12.
- 9-16h: 14’30’’/kierros. 33 kierrosta. Juoksuvauhti 5’50’’/km, kävelyvauhti 10’00’’, 50/10-suhde juoksu-kävelyyn jatkui.
- 17-24h: 14’55’’/kierros. 31 kierrosta. Juoksuvauhti 6’00’’/km, kävelyvauhti 10’15’’, 50/10-suhde jatkui.
- huoltotauot 15 minuuttia.
Suunnitelmahan lähti lapasesta heti alkuun. Kierrokset 1-34 menivät vain niin helposti 15 sekuntia nopeammin. Oikeastaan viimeiset 10 kierrosta menivät suunnitelmallisesti. Kierrokset 35-77 nekin menivät alkuun noin 10 sekuntia nopeammin kuin oli tarkoitus. Kierroksella 68 tuli vessareissu 17 min. kierros ja sen jälkeen mentiinkin sitten noin 15 sek/kierros yli tavoitevauhdin. Tämähän kuitenkin korjaantui sitten taas kierroksilla 77-99. Jostain kumman syystä jalat jaksoivat vaan kantaa 20 sekuntia nopeammin per kierros kuin olin suunnitellut. Sain loppuun jopa loppukirin ja muutamat viimeiset kierrokset mentiin 1-2 minuuttia nopeammin. Kisani siis sisälsi 99 täyttä kierrosta. Sadas kierros jäi parin sadan metrin päähän.
Kierrosajoissa kannattaa kuitenkin muistaa, että rata oli 2,3K pitkä, joten tuollainen 15 sekuntia nopeammin tuli periaatteessa siitä, että kävelin koko kisan vain 8 minuuttia per tunti. Joten joka kierroksella jäi 30 sekuntia kävelemättä ja tämä selittää tuon 15 sekunnin eron. Yritin kahdentoista tunnin jälkeen aloitella kävelemistä kierroksen puolessa välissä. Kahdeksalla kierroksella tätä yritin (kierrokset 52-59), muttei tuntunut hyvältä. Kierrosvauhdit tippuivat liikaa, eli noin 15 minuutin pintaan, ja ei niistä kävelypätkistä ollut apua.
Miksi kierroksella 52? Noh, huomasin, että pystyisin juoksemaan uuden piirinennätyksen 12h:lle, jos saan 51 kierrosta täyteen, saa virallisen väliajan. Tämähän tuli 118,014 km. Tämä tuli minuutin pari ennen kuin 12h tuli täyteen.
Yritin hiljentää tuota hölkkävauhtia viimeiselle 8h:lle, mutta Perttilä sanoi, että anna mennä vaan, jos on mennäkseen. Huomasin myös, että vauhdin hidastaminen alkoi jumittaa etureisiä. Tässä myös yksi syy siihen vauhdin ylläpitoon.
Viimeinen kolmannes oli kova ja varsinkin viimeiset neljä tuntia. Sanoinkin etukäteen, että ellei viimeisten kuuden tunnin aikana tunnu pahalle, niin liian hiljaa mennään. MM-kisoissa diskontataan kaikki kunto ulos! Jos Espoossa pelkäsin jalkojen kramppaamista, niin täällä pelkäsin kyllä kanttaamista. Jalat toimivat ihan hienosti, mutta kyllä hirvitti kestääkö vauhti loppuun.
Energian saanti kisan aikana
Energia kisan aikana tuli seuraavista lähteistä
- Geeli 44 kpl 60 ml isotonista, 68 kcal/kpl = 2992 kcal
- Ekströmin kiisseli, 4 kpl, 140 kcal/kpl = 560 kcal
- Suffeli, 5 kpl, 101 kcal/kpl = 505 kcal
- Pätkis, 1 kpl, 88 kcal/kpl
- Nuudeleita noin 2 pakettia, 280 kcal/paketti =560 kcal
- Urheilujuomaa 6 litraa, 20 kcal/dl = 1200 kcal
- Coca-kola, 1 litra, 42 kcal/dl = 420 kcal
- Jaffa-keksi 20 kpl, 60 kcal/kpl = 1200 kcal
- Kettukarkkeja 4 kpl, 18 kcal/kpl = 72 kcal
- kahvia / kakkua 2 kertaa, 60 kca/kpl = 120 kcal
Tuossa pitäisi olla suurin osa. Voi olla, että jotain pientä on unohtunut, mutta toisaalta voin yliarvioida juomisia. Yhteensä kaloreita tungettiin kurkusta alas noin 7717 kcal eli tuollaiset 320 kaloria tunnissa. Hieman enemmän kuin suunnittelin, mutta ei kai tuo haittaa. Joku tieten sanoisi, että tämä on 24 tunnin syömingit, mutta kannattaa miettiä miltä tuntuisi vetää 2,6 litraa urheilugeeliä! Yök! Tai kuusi litraa urkkajuomaa. Yök! En kyllä vähään aikaan koske kumpaankaan. Luulen, että elimistö saa pahan olon pelkästään kun se näkeekin jaffa-keksejä. Yök! Nuudeleita olisi mennyt varmaan lisääkin, jos olisi pitänyt enemmän syödä. Nam!
Energiahuoltosuunnitelma piti mielestäni varsin hyvin kutinsa. Paljon sitä sisään sai ja tässä lajissa sen merkitystä ei voi korostaa liiaksi.
Tuntemuksia kisan aikana
Jos Espoon kisa lähti liikkeelle matalapaineisesti, niin täällä oli alusta lähtien fiilis hyvä. Ensimmäiset neljä tuntia hölkkää oli silkkaa iloa. Ensimmäinen matalapaine sattui viidennen tunnin kohdalle, muttei mikään ylenpalttisen suuri. Tunnit 7-13 nekin menivät vain juostessa. Kohokohtia olivat reilun 10h jälkeen ensimmäinen 100 km, kierros 44 (101,816 km), ja uusi piirinennätys pari minuuttia vaille puolen yön, kierros 51 (118,014 km).
Sitten alkoikin 13 tunnin jälkeen kello 1:00 yöllä sade, joka kesti 7:00 saakka. Vettä tulikin välillä niin vankasti, että lenkkarit kastuivat läpimäräksi. Noin kello 1:30 löin urheilutakin päälle, joka kastui nopeasti ja kun sade koveni, niin laitoin päälle kello 2:00 gore-tex-takin. Se päällä ja hanskat kädessä hölkättiin ihan tuonne kello 8:00 saakka, kunnes alkoi taas olemaan tarpeeksi lämmintä. Tuolta ajalta ei oikein muistikuvat pelaa. Puolen yön aikoihin kokeilin niitä kävelykatkoja takasuoralla, mutteivat toimineet. Siinä sitä vain hölkättiin ja väisteltiin vesiputteja. Ainoa ajatus päässä oli lähinnä pitää kierrosajat vakiona ja odotella kello 4:00, jolloin 2/3-osaa kisasta ollaan käyty.
Tämän jälkeen aloinkin asettamaan tavoitteita 3-6 kierroksen päähän. Ajatus kahdeksasta tunnista oli liian iso, joten aloin etsimään pienempiä, käsitettäviä tavoitteita. Ensiksi aloin odottelemaan sitä 100 mailin eli 160 kilometrin täyttymistä, joka varmaan tapahtuikin siinä kello 4:30, ja heti perään odottelemaan sitä omaa ensimmäistä 24h-ennätystä 182 km. Tämä tapahtuikin siinä kuuden jälkeen aamulla. Tässä vaiheessa alkoi olo olemaan jo hieman ryytynyt ja usko vauhdin kestävyydestä loppuun ei ollut lainkaan varma, mutta muutama kierros kerrallaan, muutama kierros kerrallaan, …
Tästä sitten käännettiin katseet kohti 203 merkkipaalua, joka oli siis entinen 24-h ennätys. Tämän tavoitteen täyttyminen tapahtui siinä kello 8:30 aamulla. Nyt oli jäljellä aikaa noin 3:30 ja ihanne juoksutulokseen, 227 km, matkaa 24 km. Tämähän saattaisi vaikka onnistua. Jatkoin kierrosten naputtelua tuollaista vajaan 15’00’’ kierrosvauhdilla. Onneksi ei alkanut hiipumaan ja yht’äkkiä sumea mielenikin sai laskettua, että nyt saattaa olla jytky tulossa. Jos saisin pidettyä vauhdit tuossa 14’30’’ kohdilla, niin 230 km on ihan ulottuvilla.
Uskoin siis tuohon 230 täyttymiseen oikeastaan vasta, kun siihen oli matkaa 15 minuuttia; en ennen sitä. Tunne viimeisten kuuden ja varsinkin neljän tunnin aikana oli aikas hapokas. Luulen, että näihin aikoihin huollossakin huomattiin, että alkaa miestä matka vetämään vakavaksi. Oma pää oli niin sekaisin välillä, etten tiennyt paljonko aikaa jäljellä ja sekin piti kysyä huollosta ja kannustusjoukoilta (Kiitokset Brysselin vieraille! Kiitokset myös Hitaalle kannustuksista.)
Viimeinen puoli tuntia juostiin oikeastaan niin lujaa kuin voitiin. Sen verran loppukiri tuli, että kaksi viimeistä kierrosta olivat nopeimmat: 13’27’’ ja 12’44’’. Noiden kiihdytysten ansiosta saatiin se ylimenevä 1,239 km. Viimeinen kymppi menikin varmasti alle tuntiin.
Kisadataa lähinnä muistinvaraisesti
Kokonaismatkaa tuli taivallettua 231,239 km. Puoliskot menivät 118 ja 113 km, eli 51,0% / 49,0%. Erittäin tasainen vauhdinjako tuli. Keskinopeus säilyi nopealla vilkaisulla aika tasaisena, mutta analysoin noita numeroita lisää, kunhan ehdin sen tehdä. Vaikka tähtäsin alle 10 km/h vauhteihin, niin kyllä ensimmäiset 20K ja lopussa viimeinen 10K menivät 10 km/h vauhdin päälle. Tarkistan tämän.
Pystyin juoksemaan lähes koko ajan. Laskeskelin huoltotaukojen vieneen kaikkiaan seitsemän minuuttia. Tämä on todella vähän. Tosin viimeinen vessatauko neljä tuntia ennen loppua meinasi olla kohtalokas. Jalat jänkähti totaalisesti minuutin seisoskelun aikana. Kesti kierroksen verran saada ne taas pelaamaan. Teinkin sen päätöksen siinä, että vähennän juomista ja käyn vessassa seuraavan kerran kisan jälkeen. Ei uskaltanut enää riskeerata.
Ambitissa käytin jälleen footpodia matkan mittaukseen, koska akku ei kestä GPS:n tarkempaa käyttöä kuin 16h. (Outi istutti päähän ajatuksen kahdesta kisakellosta, ja Ambit2 tuli justiin markkinoille. Hmm…) Footpodin matkamittaus ja sykevyödatan luku 24h eivät saaneet akkupalkkia liikkumaan lainkaan! Edelleen näyttää täyttä akkua. Seuraavat datat kellon summauksen mukaan tuli:
- 23:59’ (kaksi minuuttia uupuu, takin päälle laitto stoppasi kellon)
- 223 km ja keskivauhti 9,3 km/h (eli footpod näytti 8 km liian vähän!)
- keskisyke 140, 168 huippu (varmaan loppukiri, pitää tarkistaa)
- 9335 kcal kulutus
- PTE 2.4 (Suunto ystäville tämä tiedoksi ;) )
Laitan siis tarkemmat kisadatat tänne blogiin, kun saan kellon muistin purettua ja tulokset pureskeltua.
Palautuminen kisasta
Sunnuntaina kisan jälkeen olo oli muutaman tunnin yllättävän hyväkin. En lyönyt maahan, kun kello löi 12, vaan jäin odottelemaan mittaajia. Sitten kävin reipasta kävelyä huoltoteltalle. Emililtä tuli heti hyvä neuvo, että ”Laita Marko kuivat vaatteet ylle.” Vedin siis puhtaan ja kuivan vaatekerroksen alle heti ja siihen päälle sadepuku. Lämpö pysyi yllättävän hyvin, eikä normaali kisahorkka iskenyt päälle.
Huoltopaikan purkamiseen ja hotellille siirtymiseen meni pari tuntia. Hotellilla tulikin sitten niin huono olo, että piti ottaa roskakori sängyn viereen. Ei kuitenkaan tullut mitään ylös. Puolen tunnin makoilu ja kylpy kuitenkin paransivat oloa kummasti. Sitten lähdimmekin 15 jälkeen Emilin kanssa vetämään ”esi-päivällisen”, koska nälkä oli niin suuri, ettei 18 varsinaiseen kisajoukkueen yhteispäivälliseen saakka vain pärjännyt. Syönnin jälkeen palasimme hotellihuoneeseen ja otimme tunnin tirsat.
Kisapäivällinen maistui taas, olihan edellisistä syömingeistä jo kaksi tuntia, heh-heh. Tämän jälkeen siirryimme vielä viettämään yhdessä aikaa, mutta minun oli pakko vetäytyä lepäämään. Väsymys puski tosissaan päälle. Samalla jalkojen lihakset alkoivat olemaan tosi kivettyneet. Otin illalla 800 mg buranaa lihaskolotukseen ja tulehduksien estoon.
Maanantaiaamu olikin sitten jo huomattavasti parempi. Tosin kun peiliin vilkaisi, niin sellaisia silmäpusseja en ole kyllä vähään aikaan nähnyt, en siis kellään. Emilkin naureskeli niille. Oli ihan sen näköinen kuin olisi ollut viikon rymyreissulla Amsterdamissa, hmm… Onneksi on MyLaps-dataa todistamassa Steenbergenissä oloa. Otin aamulla 800 mg buranaa pahimpiin kolotuksiin jälleen.
Palautuminen jokaisen ultran jälkeen alkaa huomattavasti nopeammin, ja kipeytyminen on vähäisempää. Ei nyt maanantain kävely ole tehnyt lainkaan tiukkaa. Portaat mennään hassusti, mutta muuten veikkaan liikkumisen näyttävän normaalilta. Maanantain matkustaminen kotia käy varsinkin reisien päälle, jänköttyvät istuessa. Saas nähdä onkohan toinen päivä kisan jälkeen se kipein.(Tiistaiaamun update, parempi olo kuin eilen, joten pahin takana!)
Nälkä tuntuu nyt olevan jatkuva. Muutaman tunnin välein pitää syödä, mutta elimistö on ottanut omat korjaussarjansa nyt käyttöön. Eiköhän tuo tiedä mitä tehdä?
Oppeja itselle muistettavaksi
Ehkä tällä kertaa mieleen päällimmäisenä jäivät seuraavat asiat:
- Jaana Thorstömin neuvo ennen kisaa, ”Perusrasvauksesta hyötyvät kaikki hiertymäalttiit paikat.” Olenhan minä jalkoja muistanut rasvata, muttei äly riittänyt muiden hiertyvien paikkojen rasvausta. Tällä kertaa ei hiertymiä missään.
- Petri Perttilän neuvo kisan aikana, ”Jos hyvin menee, niin anna mennä vaan.” Jos sattuu hyvä päivä, niin silloin pitää osata joustaa myös ylöspäin. Vaikeaa oli aluksi, mutta onneksi tottelin. Tuloksena siis oli 4 kilometriä ennustetta enemmän. Tämä on varmasti myös se vaikea paikka päätellä. Ainahan se tieten alussa tuntuu ihan hyvältä, mutta ilmeisestikin tätä voisi soveltaa siinä jälkimmäisellä puoliskolla.
- Emil Söderlundin neuvo kisan jälkeen, ”Vaihda kuivat vaatteet päälle, jos et heti pääse suihkuun.” Tämä neuvo säästi tällä kertaa sen, ettei tullut edes loppuhorkkaa. Yleensä palellun kuin torakka, mutta nyt kylmä keli ja viima eivät saaneet sitä aikaan. Eli ei se taida auttaa, että vetää vaatetta enemmän päälle, pitää olla kuivaa vaatetta myös alla.
- Kinesioteippaus päkiöissä ja kantapäässä auttaa kummasti rakkoihin. Kiinnitystäkö terästää vielä Mullerin Stickumilla, niin pysyy aika hyvin. Olivat kantapäät hieman rutussa ja toinen päkiäteippi hieman siirtyneet, mutta ajoivat silti asiansa.
Vahvistusta sai se, että tarkka valmistautuminen ja suunnittelu pitää meikäläisellä olla. Vauhdin tasaisuutta ei voi korostaa liikaa. Myös energian saannin merkitys korostui tällä reissulla. Energiaa pitää saada myllyyn. Tämä mahdollistaa puristamisen. Jos energian saanti lakkaa, niin se vaikuttaa koko mielialaan ja voimat loppu nopeasti. Ei voi kuin kiitellä omaa vatsaa, että se toimii. Nämähän ovat ihan perusasioita, mutta näköjään asiassa ja asiassa palataan niihin lopulta. Lopuksi tähän ehkä vielä muistutuksena Sakari Hakan ohje, että kengät pidetään jalassa. Ei tarvinnut vaihtaa likomärkiä lenkkareita, vaan sateen jälkeen ne kuivasivat yllättävänkin nopeasti.
Tuo vatsa mietityttää aika paljon, kun se aiheuttaa aika monille ongelmia. Itse treenautan sitä harjoittelukaudella juomalla yliväkevää urkkajuomaa lenkeillä (jopa 15%, Yök!) (Kiitokset numeroukolle tästä neuvosta). Ainoa geeli, joka tökkii minulla, on Sponserin geeli, joten harjoituksissa tätä koko tuubi kerralla (2 annosta siis) ja yliväkevää urkkajuomaa päälle. On muuten jytkyä, ja tekee pahaa. Tuon kun tekee lenkillä ja jatkaa siten juoksua, niin johan on hapokasta. Kestää kyllä aikansa, ennen kuin olo tokenee; vatsaa alkaa kivistämään hieman. Toinen millä pyrin treenaamaan vatsaa, on silloin tällöin PK-lenkille lähtö lähes suoraan ruokapöydästä. Parin tunnin aikana hölskyvä vatsa hiljalleen tulee ihan OK-oloiseksi.
